OmaPolku ry on erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille nuorille ihmisille suunnattu omaislähtöinen, uudentyyppinen ja innovatiivinen palveluntuottaja. Se on myös niin erityistuen tarpeessa oleville kehitysvammaisille että heidän omaisilleen ja lähiverkostolle tarkoitettu kansalaistoimintajärjestö.
Yhdistys ylläpitää mm. kaupungin uusimpiin kuuluvaa kuntouttavaa ja valmentavaa työ- ja päivätoimintapistettä, OmaPolku Workshopia, joka paneutuu arkitaitojen hallintaan, työhön ja kouluttautumiseen sekä taiteeseen, taidekäsityöhön ja musiikkin/äänen mahdollisuuksiin.
OmaPolku ry toteuttaa perustoimintansa lisäksi uutta toimintakulttuuria tavoittelevia työmuotoja ja palvelukokonaisuuksia. Helmikuussa 2007 avattiin Olkkari-kansalaistoimintapiste ja kohtaamispaikka uuteen OmaPolku-taloon Pispalan valtatien varrella, joka tulee tarjoamaan kohderyhmälleen erilaisia kohtaamisen ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia, vertaistuen eri muotoja, monenlaisia ryhmiä, tapahtumia, kursseja, kahvila- näyttelytoimintaa jne. Olkkari on osa Voimavirta-projektin työtä.
Suuri osa sivuista kertoo työ- ja erityispäivätoimintapiste OmaPolku Workshopin, työstä ja sisällöistä. Otsikko ”Tukipolku” ja kertoo Voimavirta- ja Omavoima-kansalaistoimintahankkeista ja ”Vimmart” taiteen perusopetuksen kouluhankkeesta.
Toimintapisteen ja sitä tukevien palvelumuotojen työ rakentuu yksilöllisestä ohjaustyöstä, elämään ja omiin voimavaroihin poluttamisesta, sosiaalisesta integraatiosta, yhdenvertaisuudesta ja yhteisöllisyydestä, kädentaitojen ja luovan ilmaisun voimauttamisesta, uusista työ- ja koulutusmahdollisuuksista.
OmaPolku-hanketta alettiin valmistella jo 1999. OmaPolku aloitti varsinaisen toimintansa vuonna 2002 ja sen toimintaa rahoittavat pääasiassa Tampereen kaupunki ja RAY (2003-05). Mukana on ollut myös yksityisiä lahjoittajia ja tukijoita, kuten mm. Pispalan rukoushuoneyhdistys.
Työ- ja toimintapisteen vakituisten nuorten määrä on 22 kesäkuun 2007 alussa. Lisäksi kymmeniä nuoria vierailee vuoden mittaan OmaPolku Workshopissa työelämäkokeilun ja harjoittelujaksojen merkeissä. Koko yhdistyksessä työntekijöitä on yhteensä 9 (tähän lukuun laskettu mukaan projektien vastaavat vetäjät ja osa-aikaiset) ja he edustavat monia ammattialoja. Työtiimissä on taiteen ja taideteollisuuden ammattilaisia sekä erityispedagogisen ja sosiaalialojen koulutuksen saaneita. Eri oppilaitoksista tulevat harjoittelijat ja työssä oppijat lisäävät yksilöllisen ohjaustyön mahdollisuuksia. Meillä on myös valmius ottaa vastaan vaikkapa lähihoitajaopiskelijoiden näyttöjä.
OmaPolku ry kuuluu Suomen Setlementtiliittoon ja tukijäsenenä useisiin järjestöihin. Yhdistys on luonut aktiivisesti yhteistyöverkostoaan moniin ja myös totutusta poikkeaviin suuntiin.
OmaPolku ry
OmaPolku - työ- ja päivätoiminta; mediapaja, arkipaja
Yliopistonkatu 58 B, 3.krs
33100 Tampere
OmaPolku -talo
OmaPolku - työ- ja päivätoiminta, taidepaja, toimisto
Voimavirta; Olkkari
Pispalan valtatie 53
33250 Tampere
© OmaPolku ry; sisältö, kuvat, ulkoasu
simo@vegaani.fi; ohjelmointi