Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitos

HUOMIO! Ajankohtaista tietoa Vimmartin kursseista ja oppilashausta TÄÄLTÄ!

[Opetussuunnitelmat A (musiikki) ja B (visuaaliset taiteet)]

Taustaa

OmaPolku ry, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja Setlementtiyhdistys Naapuri ry ovat käynnistäneet Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen erityisryhmien taideopetukseen. Hanke on valtakunnassa täysin uudenlaista pilottitoimintaa. Oppilaitos antaa yleisen ja laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta. Oppilaitos tarjoaa ensimmäisessä vaiheessa mahdollisuuden opiskella kuvataidetta, musiikkia ja taideteollisuutta. Lisäksi se järjestää lyhytkursseja eri taidealueilta. Tulevaisuudessa toimintaa laajennetaan koskemaan myös tanssitaidetta, esittäviä taiteita sekä sanataiteita. Oppilaitoksen pääkohderyhmänä ovat erityistä tukea tarvitsevat, kehitysvammaiset ihmiset. Oppilaitos on avoin myös muille tukitoimia tarvitseville ryhmille, kuten syrjäytymisuhan alla olevat tai haavoittuneissa oloissa elävät nuoret. Pirkanmaa toimii hankkeen pilottialueena, samalla mallilla vastaavanlaista opetusta siirretään tulevaisuudessa myös muille alueille.

Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitosta ylläpitää kolmen edellä mainitun järjestön perustama Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry.

Toiminta-ajatus

Toiminta-ajatuksenamme on tarjota opetusta erityistä tukea tarvitseville henkilöille niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin, ja antaa heille mahdollisuus opiskella pitkäjänteisesti omien taipumusten ja kiinnostuksen mukaisesti. Koulutus luo edellytykset taiteiden eri osa-alueiden elinikäiselle harrastamiselle ja valmiudet hakeutua ammatillisiin jatko-opintoihin.

Toimintamme keskeisenä ajatuksena on erityistukea tarvitsevien henkilöiden, kuten kehitysvammaisten ihmisten, mahdollisuus yhdenvertaisesti saada taidekoulutusta ja tätäkin kautta integroitua yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin niistä lähtökohdista mitä kullakin on. Yhteiskuntamme kulttuurisen pääoman opiskelun tarjoaminen myös erityisryhmien ulottuville mahdollistaa henkisen pääoman kartuttamisen tasapuolisesti yhteiskuntamme jäsenten keskuudessa.

Oppilaitoksemme toiminnan tarkoituksena on kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria, tukea oppilaan kykyä arvostaa eri kulttuureja ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tarkoituksena on toimia vuorovaikutuksessa muiden taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa, sekä kotimaassa että ulkomailla.

Opetuksen järjestämisessä otetaan huomioon kulttuurialojen ammattikoulutuksen ja työelämän asettamat vaatimukset.

Arvot ja opetuksen yleiset tavoitteet

Vimmart-koulun perusarvoihin kuuluu ajatus ihmisten tasavertaisuudesta sekä oikeudesta saada opetusta taiteen eri alueilla. Oppilaitoksemme tarjoaa oppilailleen yhtäläisen mahdollisuuden luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle. Opetus perustuu ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on ainutkertainen psykofyysinen kokonaisuus, joka toimii vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa sekä eettisenä, moraalisena ja valintakykyisenä yksilönä, joka voi vaikuttaa aktiivisesti omaan elämäänsä.

Oppilaitoksemme opetuksen yleisenä tavoitteena on vahvistaa oppilaan aisti- ja tunneherkkyyttä ja tukea opiskelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Tavoitteena on, että oppilaat voivat taiteen tuntemuksellaan vaikuttaa yhteiskunnan arvoihin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan ja sen ilmapiiriin.

Taidekasvatuksen tavoitteina on tukea oppilaan henkistä kasvua, persoonallisuuden lujittumista, luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä rohkaista oppilasta luovuuteen, taiteelliseen ajatteluun ja toimintaan. Opetus auttaa oppilasta jäsentämään ympäröivää todellisuutta ja tukee itseymmärryksen kasvua. Oppilas oppii myös sietämään epävarmuutta ja luomaan toimintaansa rakenteita. Opetus tukee oppilaan kehittymistä arvostelukykyiseksi ja ajattelevaksi yksilöksi siten, että ilmaistessaan itseään taiteen keinoin hän oppii arvottamaan ja arvioimaan itseään ja ympäristöään sekä rakentamaan maailmankuvaansa omien kokemuksiensa ja kulttuuriperinnön pohjalta ja kehittämään sitä edelleen. Tavoitteena on myös, että oppilas oppii iloitsemaan omasta ja muiden työskentelystä ja siten vaikuttamaan ympäristönsä ilmapiiriin myönteisesti. Taiteen opiskelun tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria sekä niiden sisältämiä merkityksiä. Tehtävänä on myös kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja ja luovuutta elämän eri alueilla. Opiskelussa on keskeistä taiteen tekeminen ja sen kokemisen ilo sekä halu, taito, uteliaisuus ja uskallus tulkita persoonallisesti elämän kuuluvia asioita ja itseään taiteen eri muotojen keinoin.

Opetuksessa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset erot ja tuetaan oppilaan kehittymistä hänen omista lähtökohdistaan. Tavoitteena on myös ohjata oppilasta keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä rakentavaan toimintaan yksilönä ja ryhmän jäsenenä.

Oppimiskäsitys

Opetussuunnitelma perustuu oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi taitojen ja tietojen rakennusprosessiksi, jonka kautta syntyy kulttuurinen osallisuus. Oppilaitoksemme oppimiskäsitys pohjautuu ihmiskäsitykseen, jonka mukaan jokainen ihminen on tärkeä oma persoonansa, jolle kuuluu yhteiskunnassamme yhtäläiset mahdollisuudet saada opetusta taiteen eri aloilla. Erityisesti nyt kyseessä olevien erityisryhmien opetustoiminnan läpäisee sosiokulttuurisen innostamisen ja voimauttamisen ilmapiiri.

Taiteen oppiminen on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa yksilölliset aistikokemukset ja käsitteet ovat vuorovaikutuksessa. Taiteellisen oppimisen tietopohja muodostuu oppilaan havainnoista, tunteista, ajatuksista, tiedoista, ilmaisusta sekä taidoista. Oppimisessa lähtökohtana on tutkiva oppiminen ja toiminnallinen lähestymistapa opittaviin asioihin. Opiskelu on tavoitteellista, ja erilaisissa tilanteissa työskennellään opettajan ohjauksessa, vuorovaikutuksessa opettajan ja ryhmän kanssa sekä itsenäisesti. Oppiminen tapahtuu sosiaalisissa ja kulttuurisissa tilanteissa ja on sidoksissa niihin. Oppiminen on tavoitteellinen ja aktiivinen prosessi, johon yksilöllisten ominaisuuksien ja motivaation lisäksi vaikuttaa opiskeluympäristö.

Taiteiden opiskelu tukee erityistukea tarvitsevien lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kehitystä yhdessä perusopetuksen kanssa. Opetuksessa painotetaan yhtälailla sosioemotionaalisen ja kognitiivisen kehityksen osa-alueita. Nämä osa-alueet ovat erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä tärkeässä roolissa opeteltaessa uusia tietoja ja taitoja, sekä vaikuttavat olennaisesti opiskelumotivaation kehittymiseen. Opetuksen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota sekä sosioemotionaalisen että kognitiivisen osa-alueen kehittymiseen jokaisen oppilaan kohdalla.

Opetuksessa kehitetään oppilaan yksilöllistä kykyä liittää uudet taidot ja tiedot aiemmin omaksuttuihin käsitteellisiin rakenteisiin ja kykyä soveltaa opittua uusissa yhteyksissä. Myös jo opitun ylläpitämiseen kiinnitetään huomiota. Oppilaan aiempi elämysmaailma ja tietopohja, esi- ja itseymmärrys ovat tärkeässä roolissa erityistä tukea tarvitsevien opetuksessa. Opetuksessa hyödynnetään tutkivaa ja toiminnallista oppimista yksin ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tavoitteena on, että oppilas ohjauksen tukemana löytää, kehittää ja syventää omaa ilmaisuaan elämyksellisesti.

Taiteen tekemisen tarve lähtee oppilaan omasta motivaatiosta. Oppilaalla on aktiivinen rooli opiskelussa ja oppimisessa. Oppilas prosessoi aktiivisesti omia kokemuksiaan ja näin hänen maailmankuvansa jatkuvasti laajentuu. Opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii antamaan omakohtaisille kokemuksilleen merkityssisältöjä sekä oppii arvioimaan työskentelyään vuorovaikutteisissa tilanteissa. Oppimisen säätelemisessä on tärkeää, että oppilas oppii tarkkailemaan omaa opiskeluaan ja oppimistaan tiedostaen niihin sisältyvät vahvuudet ja heikkoudet. Työtavat ohjaavat oppilasta arvostamaan kaikkien ryhmän jäsenten työskentelyä ja opiskeluympäristön kehittämisessä sellaiseksi, että erilaisten oppilaiden edistyminen on mahdollista.

Opiskeluympäristö

Oppilaitoksessamme on kiinnitetty erityistä huomiota fyysiseen ja psyykkiseen opiskeluympäristöön. Virikkeellinen ja esteettisesti viritetty opiskeluympäristö on suunniteltu vastaamaan erityisen oppijan tarpeita ja vaatimuksia. Tällaisia ovat mm. apuvälineet ja tilat, koulutetut opettajat sekä avustajat. Oppilaitoksemme opiskeluympäristö tukee monipuolisesti valmiuksiltaan erilaisten oppilaiden kasvua ja ottaa huomioon jokaisen oppilaan kohdalla myös mukautetun opetuksen.

Oppilaan kanssa tehdään opiskelusuunnitelma, jotta hänen opiskelunsa etenisi tavoitteiden mukaisesti, ja johon hänellä on mahdollisuus asettaa myös omia tavoitteita. Oppilasta tuetaan löytämään sopivia työtapoja sekä kehittämään taitoja tavoitteelliseen ja pitkäjännitteiseen opiskeluun. Erityiset oppijat huomioiva opiskeluympäristö ja toimintakulttuuri kannustaa oppilaan aktiivisuutta, luovuutta, itsenäistä ajattelua ja oppimismotivaatiota. Se mahdollistaa turvallisen kasvun ja kehityksen sekä antaa hänelle onnistumisen kokemuksia. Onnistumisen kokemukset kasvattavat oppilaan uskoa omiin kykyihinsä ja lisäävät itseluottamusta.

Oppiminen perustuu ohjaukseen, tekemällä oppimiseen, suunnitelmallisuuteen sekä kykyyn arvioida omaa oppimista. Keskeistä on vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä kuin myös oppilaiden kesken sekä erilaisten oppimis-, työskentely- ja arviointitapojen huomioon ottaminen. Tavoitteenamme on ylläpitää virikkeellistä ympäristöä, joka tukee toiminnallisuutta, yhteistyötä, sekä antaa mahdollisuuden omaan rauhaan ja kiireettömyyteen. Se on ilmapiiriltään avoin, myönteinen, oppilasta rohkaiseva ja jokaisen persoonallisuutta kunnioittava.

Olennainen osa opetustyön onnistumista ja opiskeluympäristön laadukkuutta on opetustoiminnan tavoitteellinen kehittäminen sekä opetusmenetelmien ja -välineiden jatkuva tarkastelu ja muokkaaminen. Tavoitteenamme on jatkuva yhteistyö kodin kanssa palautteen arvioinnin ja toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi oppilaitoksessamme toimii ohjausryhmä, joka yhdessä oppilaan ja tämän huoltajan kanssa suunnittelee ja päättää yksilöllisen ja myös mahdollisen mukautetun opiskelusuunnitelman sisällöstä sekä muista opiskeluun liittyvistä asioista.

Vimmartin taustaorganisaatiot

Yhdenvertaisen taiteen oppilaitos Vimmartia ylläpitää Vimmart - yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry, jonka ovat perustaneet kolme tasavertaista voittoa tavoittelematonta järjestöä: OmaPolku ry, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sekä Setlementtiyhdistys Naapuri ry.

OmaPolku ry on erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille nuorille ihmisille suunnattu omaistaustainen, uudentyyppinen palveluntuottaja ja kansalaitoimintajärjestö. Se ylläpitää Tampereella päivätoimintapaikka OmaPolku Workshopia, joka paneutuu arkitaitojen hallintaan, työhön ja kouluttautumiseen sekä taiteeseen, taidekäsityöhön ja musiikkiin/ääneen.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, joka on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluntuottaja, on kehittänyt kehitysvammaisten ihmisten päivätoimintaa 90-luvun alusta lähtien erilaisin toiminnoin ja kehityshankkein. Palvelusäätiön toiminnan tarkoituksena on löytää ja kehittää uusia tapoja helpottaa kehitysvammaisen ihmisen ja hänen perheensä arkea sekä kohentaa molempien elämänlaatua. Palvelusäätiön tärkeimpiä toimintamuotoja ovat tilapäishoitopalvelut, ikäperhetoiminta, asumisvalmennus, palveluasuminen, henkilökohtainen avustajatoiminta sekä päivätoiminta. Tavoitteena on luoda malleja ihmisläheisistä, toimivista ja laadukkaista palveluista.

Vuonna 1994 perustettu Setlementtiyhdistys Naapuri ry on osa maailmanlaajuista setlementtiliikettä. Setlementti Naapuri ylläpitää Tampereella mm. kriisipalveluita, nuorten erityispalveluita, tuettua asumista, sosiaali-, perhe- sekä maahanmuuttajatyötä.

 

 

 

 
© OmaPolku ry; sisältö, kuvat, ulkoasu
simo@vegaani.fi; ohjelmointi