Etusivulle.
raita

Vimmart

Vimmart – yhdenvertaisen taiteen oppilaitos tarjoaa kaikille tasavertaisen mahdollisuuden taiteiden opiskeluun.

Tampereelta käynnistynyt oppilaitos tarjoaa yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta musiikissa, kuvataiteessa ja käsityössä. Jatkossa opetus laajenee myös muihin taiteen oppiaineisiin. Perusopetuksen lisäksi Vimmart järjestää lyhytkursseja taiteen eri aloilta.

Toiminta on valtakunnassa uudenlaista. Oppilaitoksen pääkohderyhmänä ovat erityistä tukea tarvitsevat, kuten kehitysvammaiset tai haavoittuneissa oloissa elävät ihmiset. Koulutuksessa pyritään toteuttamaan integraation periaatetta, joten oppilaitos on avoin myös opiskelijoille, jotka ovat myös normaalin taiteen perusopetuksen piirissä.

Perusajatuksena on, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus saada taidekoulutusta maassamme ja tätä kautta integroitua, liittyä, yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Perinteisesti erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ovat kuitenkin olleet tavoitteellisen taideopetuksen ulottumattomissa, opiskelu ei juuri ole ollut mahdollista.

Vimmart on OmaPolku ry:n, Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Setlementtiyhdistys Naapurin yhteinen kouluhanke.

Jos kiinnostuit Vimmartista, katso nettisivuja www.vimmart.fi